Valoharjun tarinaa

Valoharjun tilalla on historiaa paljon omaa ikääni pidemmälle, lähes mummoni syntyhetkiin saakka. Mummunikaan ei ihan tyttönen enää ole, joten ajatus talon matkasta tähän päivään kiehtoo itseäni valtavasti.

Huvimajassa on ihana kuunnella lintujen laulua ja juoda kupponen kahvia.

Kirjoitan Ahti Kovasen tekstin pohjalta Valoharjun rakennuttajasta Anton B. Isotalosta.

’Isotalon tilalla Laitilan pitäjässä syntyi 18.04.1875 poika, joka sai nimen  Anton Bernhard. Hän kuului yhtenä jäsenenä talon kymmenen pojan parveen. Vaikka tila oli suuri, osa pojista piti kouluttaa. Anton pyrki Sortavalan seminaariin, jossa valmistui kansakoulun opettajaksi.

Tultuaan Kangasniemen Koittilan koulun opettajaksi 1905 Anton B. Isotalo ryhtyi kohentamaan kylänsä sivistyksellistä ja taloudellista tilaa. Koittilan tietoyhteydet toimivat vain sanankulun ja postin välityksellä. Anton rupesi yhteistyössä Pölläkänmäen Antti Laitisen kanssa hankkimaan puhelinyhteyttä kylälle jo v.1906. Pylväitä saatiin puutalkoilla ja rahaa lankoihin ym. kustannuksiin iltamia pitämällä. Linjan pystytys tieuraa seuraten tehtiin iltatöinä Haarajoelle, jossa liittymällä Pieksämäen linjaan saatiin aikaan valtakunnallinen puhelinyhteys. Työ oli valmis 1910, jolloin Koittilan koululle perustettiin puhelinkeskus ja samalla myös kylän puhelinyhdistys. Opettaja oli itseoikeutettu keskuksen hoitaja.

Ajan säännösten mukaan opettaja sai kunnan klapeilla lämmitettävän, öljylamppuvalaistun asunnon, ulkohuoneen, navetan ja kesälaitumen lehmälle, 1 ha:n peltomaan ja 300 mk vuosipalkkana. Hän raivasi peltomaan kuntoon ja ryhtyi sivutoimiseksi maanviljelijäksi.

Syntymäpitäjästään op. Isotalo toi kanalaidean. Koulun kivijalassa pörisi mehiläisyhdyskuntia ja kentän reunassa hajahteli kettutarha. Anton opasti viljelijöitä karjan jalostamisessa, lääkinnässä ja lehmän poi’ittamisessa. Hän neuvoi myös ihmisiä tautien hoidossa ja kokeili suoneniskentää.

 

Opettaja kyllästyi pystyuunien lämmittämiseen ja rakensi koulun lähelle Valoharjun – kivirakenteisen keskuslämmitystalon. Sitä käytettiin koulunakin varsinaisen opinahjon remontin aikana.

Kun Anton – opettaja pääsi eläkkeelle 1944, hän ei ennen synnyinseutumuuttoaan malttanut olla kehaisematta: ”Tänne tullessa roikotin kädessäni pahvilaatikkoa – lähtiessä jää sentään kivitalo!”

Palattuaan Laitilaan Isotalo osti veljeltään maatilan eläkepäiviä varten. Muuton jälkeen hän vaihtoi sukunimensä Kailaksi.

Anton Bernhard Kaila (Isotalo) kuoli Laitilassa 06.10.1956 ja hänet haudattiin siellä synnyinpitäjänsä kirkkomaahan, mutta hänen elämäntyönsä vaikutus kultturissa ja taloudessa jäi kuntaamme hedelmöittämään.’

Aika vaikuttava henkilö on tämän tilan historiassa taustalla. Ja täytyy myöntää kun lukee tuon ajan ihmisistä, että ovatpa olleet sitkeitä! Ja kun miettii sitä työmäärää mitä ovat käsinkin tehneet, niin kyllä ei voi muuta kuin ihailla.

 

Lisään kuvia talon sisältä joissa on sekä historiaa että tätä päivää. Haluamme ehdottomasti säilyttää historiaa mukana sisustuksessa koska sitä arvostamme mutta kumminkin vain lisämausteena.

 

AIvan ihana pussukka, joita mm. ystäväni tekee LIMERANTU nimellä.

Arjessahan meillä ei suinkaan näytä tältä, mutta näihin kuviin on hyvä juuri siksi palata muistamaan kuinka kaunis kotimme on ja miten onnellisia olemme kun saamme täällä asua ja kirjoittaa omaa historiaamme Valoharjun tilalla.

 

Näkymä olohuoneesta eteisen kautta ruokahuoneeseen.

Aivan lempikukkiani ja vieläpä parhaimman värisenä <3

Puuhella joka toimii. AIna välillä tulee tuossa tehtyä ruokaa.

 

7 minuutin kakku mustikoilla, aivan järkyttävän hyvää!

Näihin herkullisiin kuviin ja tunnelmiin, nähdään! Täytyykin mennä keittämään kahvia, sen verran tehokkaita nuo kuvat ovat!

  2 comments for “Valoharjun tarinaa

  1. Liisu Pöyhtäri
    20.7.2017 at 14:03

    Mukava kertomus isoisästäni, jota en tosin koskaan tavannut. 💙

    • Annukka
      24.7.2017 at 20:10

      Kiva kuulla! 🙂

Comments are closed.